Tapasin eilen illalla Helsingin Laajasalossa puoliksi ukrainalaisen ja
puoliksi venäläisen noin 12-vuotiaan Daniil-nimisen pojan, joka pelasi
keinupalloa venäjänkielisten kavereidensa kanssa. Hän kertoi tulleensa
Kharkovasta, Ukrainasta, missä hänen sukulaisensa piilottavat nyt
omaisuuttaan ryöstelyn pelossa. Poika oli selvästi huolissaan heidän
kohtalostaan ja alkoi kysellä minulta, mistä Ukrainan tilanteessa on
oikein kysymys. Selitin pojan hädänalaista tilaa kunnioittaen hienotunteisesti, miksi Venäjän armeijan sotilaat seisovat taas vieraalla maalla ja yritin luoda häneen ja varmaan myös itseeni uskoa, että tilanne on väliaikainen. Pian nuo sotilaat marssisivat rajan yli kasarmeihinsa ja Ukrainan maaperään jäisi ainoastaan hitaasti katoavat painaumat venäläisten sotilassaappaiden koroista.
Imagine Freedom: what if?
Viime kevättalvella kävin tervehtimässä vanhaa ystävääni Dzhoharia Kellokoskella osastolla x, mihin hän oli päätynyt luettuaan pyhiä kirjoja kynttilänvalossa syksystä jouluun. Ystäväni on kotoisin Kaukasukselta ja hänen koko sukunsa, koko kansa itse asiassa, siirrettiin yhtenä säkkipimeänä yönä Stalinin junalla pois kotinurkiltaan jonnekin "tappavan tasaiselle aukiolle". Hän on vieläkin tuolla kirotulla junamatkalla, minkä aikana hänen isoäitinsä kuoli ja hänen äitinsä synnytti Dzhoharin vanhimman veljen. Lähdettyäni osastolta kävelin ruukkialueella selvittääkseni päätäni ja näin paikallisen kahvilan näyttelyssä yllä olevan työn. Otin siitä kuvan ja halusin laittaa sen juuri nyt esille muistuttaakseni itseäni tämän hetken tapahtumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti